Mikä on hiv? Mitä on aids?

Hiv on ihmisen puolustusjärjestelmää rapauttava virus, joka lopulta elimistön puolustusjärjestelmän petettyä aiheuttaa aidsin.

Hiv-infektio on ihmisen immuunijärjestelmään vaikuttava pitkäaikainen eli krooninen sairaus, jonka aiheuttaa hi-virus (Human Immunodeficiency Virus eli ihmisen immuunikatovirus).

Aids eli hankittu immuunipuutosoireyhtymä on tämän sairauden päätösvaihe, joka alkaa, kun elimistön puolustusjärjestelmä on vakavasti häiriintynyt, mikä puolestaan altistaa tautiin sairastuneen tietyille harvinaisille kasvaimille ja useille eri tulehduksille.

Hi-virustartunta

Hi-virus on hyvin muuntumiskykyinen virus, joka siirtää oman perintöaineksensa tartuttamaansa kohdesoluun. Oireetonkin hiv-tartunnan saanut ihminen voi tartuttaa muita koko elämänsä ajan.

Retroviruksiin kuuluva hi-virus on hyvin muuntumiskykyinen virus, joka infektoi pääasiallisesti T-auttajavalkosoluja eli lymfosyyttejä ja syöjäsoluja eli makrofageja.

Virus pääsee solun sisään solukalvolla olevaan reseptoriin sitoutumalla. Solussa viruksen perintöaines liittyy kohdesolun perintöainekseen, josta se voi aktivoitua ohjaamaan tartuttavien viruspartikkelien syntyä.

Hiv-infektiolle on tyypillistä, että virus voi säilyä pitkiäkin aikoja uinuvassa muodossa etenkin syöjäsoluissa ja aktivoitua sitten uudelleen. Siksi kerran hiv-tartunnan saanut henkilö on tartuttava koko elämänsä ajan.

Tartunnan lähteet

Hi-virustartunnan voi saada kosketuksesta virusta sisältävään vereen tai muihin kehon nesteisiin esim. rikkoutuneen limakalvon tai ihon kautta.

Hi-virus voi tarttua verikontaktissa, äidistä lapseen raskauden tai synnytyksen aikana, rintaruokinnassa, yhteisten neulojen, ruiskujen tai muiden ruiskeen antamiseen liittyvien välineiden käytössä, yhdynnässä ilman kondomia ja suuseksissä, jossa eritteitä joutuu suuhun.

Virus ei tartu yskimisestä, suudellessa, wc-istuinten välityksellä, kylpyvedestä, saunasta tai hyttysistä.

Hiv-infektion kulku

Hiv-infektio etenee asteittain: ensivaihetta seuraa oireeton jakso ennen sairauden pahenemista. Ensivaiheessa on lieviä yleisoireita ja 5-10 vuotta kestävän oireettoman vaiheen jälkeen seuraa kolmas vaihe, jossa normaalisti ihmiselle harmittomatkin mikrobit voivat aiheuttaa hankalia tulehduksia. Aids-vaiheeseen kuuluu liitännäissairauksia.

Hiv-infektion kulku jaetaan neljään vaiheeseen: primääritautiin, oireettomaan vaiheeseen, oireiseen vaiheeseen ja aidsiin.

Primäärivaiheessa noin puolelle tartunnan saaneista kehittyy 1-6 viikon kuluessa tartunnasta oireita, joita ovat mm. kurkkukipu, kaularauhasten turvotus, kuume, ihottuma ja lihaskivut. Ensivaiheen aikana virus lisääntyy nopeasti elimistössä, mutta vasta-aineita ei vielä tällöin ole välttämättä muodostunut, mistä seuraa, että hiv- testin tulos on luotettava vasta kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta.

Primaarivaihetta seuraa oireeton vaihe, joka voi kestää 5-10 vuotta. Sen aikana ihminen ei tiedä kantavansa hi-virusta, ellei käy hiv-testissä. Infektoitunut voi siis levittää virusta eteenpäin vuosia tietämättään, että kantaa sitä.

Kolmannessa vaiheessa, kun veren virusmäärät ovat korkeita, alkaa ilmaantua yleisoireita, kuten väsymistä, laihtumista, kuumeilua ja pitkittynyttä ripulia. Valkosolujen määrä putoaa, ja heikentyneestä immuunivasteesta johtuen tavallisesti oireettomina pysyvät mikrobit, esimerkiksi herpes-virus ja sienet, voivat päästä aiheuttamaan tulehduksia.

Niin kutsutun aids-vaiheen on määritelty alkavan silloin, kun hiv-positiivinen sairastuu johonkin hiv:n liitännäissairauksien listalla olevaan sairauteen. Niiden joukossa on muun muassa tulehduksia ja syöpiä, jotka puhkeavat hiv:n niille suotuisaksi muokkaamassa maaperässä.

Hiv:n ja aidsin levinneisyys maailmassa ja Suomessa

Vaikka suurin osa maailman noin 33 miljoonasta hiv:tä ja aidsia sairastavasta elääkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa aids on tavallisin kuolinsyy, leviää tauti nopeimmin tällä hetkellä Aasiassa ja Itä-Euroopassa. Maailmassa hiv-infektioiden tärkeimmät leviämissyyt ovat suojaamaton seksi ja suonensisäiset huumeet.

Vuoden 2007 lopussa maailmassa arvioitiin olevan noin 33 (30,3 – 36,1) miljoonaa hiv/aidsia sairastavaa ihmistä (www.unaids.org), ja arviolta 20 miljoonaa on kuollut siihen viimeisten kahden vuosikymmenen aikana.

Vuonna 2007 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa todettiin noin 1,7 miljoonaa uutta hiv-tartuntaa, joka on kolmannes koko maailman lukumäärästä. Kaikista maailman hiv-positiivisista henkilöistä 2/3 elää juuri tuolla alueella. Saharan eteläpuolinen Afrikka onkin pahiten infektoitunutta seutua maailmassa, vaikka uusien infektioiden määrä alueella onkin vähentynyt.

Etelä-Afrikassa, jossa on maailman suurin hiv-infektioiden esiintyvyys, arviolta 1,8 miljoonaa ihmistä on kuollut aidsiin liittyviin tauteihin epidemian alettua. Aidsin liitännäissairauksiin kuolevien ihmisten lukumäärä on vähentynyt kahden viime vuoden aikana Saharan eteläpuolisessa Afrikassa osaksi antiretroviraalisten lääkkeiden virusten määrää elimistössä vähentävän ja siksi elämää pidentävän vaikutuksen ansiosta.

Aids kuuluu maailmanlaajuisesti kuitenkin eniten tappavien tautien joukkoon, ja Afrikassa se on suurin kuolinsyy.

Tauti leviää Afrikan alueella pääasiassa heteroseksuaalisten kontaktien kautta ja uudet hiv-tartunnat uhkaavat erityisesti naisia. Etelä-Afrikassa, jossa 15 -24 -vuotiaiden ikäryhmässä naisten osuus uusista hiv-infektioista on 90 %, nuorilla naisilla on suurempi riski saada hiv-infektio kuin miehillä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jopa 75 % alle 24-vuotiaista hiv-tartunnan saaneista on naisia, ja yli 2 miljoonaa alle 15-vuotiasta lasta on saanut tartunnan äidiltään raskausaikana, synnytyksessä tai imetyksen kautta.

Tällä hetkellä hiv leviää muualla maailmassa nopeimmin Keski-Aasiassa ja Itä-Euroopassa etenkin ruiskuhuumeiden käyttäjillä.

Suomessa on todettu helmikuuhun 2007 mennessä 2096 hiv-tartunnan saanutta henkilöä, joista 22 %:lla infektio on kehittynyt aids-vaiheeseen. Uusia tartuntoja rekisteröitiin Suomessa vuonna 2007 185 kappaletta, edellisenä vuonna niitä oli 193, joka oli ennätysmäärä kautta aikojen.

Koko maailmassa hiv-infektioiden yleisimmät tartuntatavat vuonna 2006 olivat suojaamattomat heteroseksi (46 %) tai homoseksi (30 %) sekä suonensisäiset huumeet (4 %). Noin 30 % Suomessa todetuista hiv-tartunnan saaneista on ulkomaalaisia.

Hiv/aids ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeuksien heikko toteutuminen ja ihmisten eriarvoinen kohtelu löytyy hiv:n leviämisen takaa monessa muodossa. Ihmisoikeuksien heikko toteutuminen ja suoranaiset ihmisoikeusrikkomukset altistavat yksilön hiv:lle. Toisalta hiv-tartunta tuo mukanaan monia uhkia kantajansa ihmisoikeuksille.

Hi-viruksen esiintyminen ja leviäminen on kaikkein suurinta ihmisryhmissä, joita jo muutenkin syrjitään ja jotka kärsivät ihmisoikeusloukkauksista. Naiset ja tytöt kohtaavat laaja-alaista syrjintää ja väkivaltaa. Muita sosiaalisista, taloudellisista tai kulttuurisidonnaisista syistä syrjäytyneitä ryhmiä ovat esimerkiksi suonensisäisten huumeiden käyttäjät, prostituoidut, homoseksuaalit, vangit ja pakolaiset. Samojen ryhmien, jotka tarvitsisivat hoitoa ehkä kaikkein kipeimmin, pääseminen hoidon piiriin on edelleen kaikkein epätodennäköisintä. Ihmiset eivät hakeudu testeihin ja hoitoon negatiivisten seuraamusten kuten stigmatisoitumisen, syrjinnän, ja terveydenhoitohenkilöstön vaitiolovelvollisuusrikkomusten pelossa.

Lähes puolet maailman hiv-positiivisista on naisia, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa naisia on valtaosa infektoituneista. Naisten suuri tautitaakka ei selity ainoastaan biologisilla tekijöillä vaan pääasiassa sosiaalisilla ja ihmisoikeuksiin liittyvillä syillä. Erityisesti naisten ja tyttöjen osalta hiv-infektion riskiä lisäävät lukutaidottomuus, köyhyys, aseelliset konfliktitilanteet, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puute, läheisen kumppanin tai vieraan toimesta raiskatuksi tuleminen, useat seksipartnerit, ihmiskauppa, tyttöjen ympärileikkaus, prostituutio ja lapsiavioliitot. Riskitekijät ovat kytköksissä naisten niin poliittisesti, sosiaalisesti, ekonomisesti kuin seksuaalisestikin alisteiseen asemaan, joka usein määräytyy laissa ja jota kulttuuri ja tavat syventävät. Useissa maissa laki rajoittaa naisen mahdollisuuksia omistaa, periä tai myydä omaisuutta. Lisäksi naisen mahdollisuudet koulutukseen, työntekoon, lainoihin ja avioeroon ovat heikot. Epätasa-arvoisuus saattaa naisen taloudellisesti riippuvaiseksi miehestään, jolloin hänelle ei usein jää muuta vaihtoehtoa kuin alistua suhteeseen, jossa hän ei voi kieltäytyä seksistä tai vaatia miestään käyttämään kondomia. Aviomiehen kuolema voi johtaa siihen, että sekä naisen oma että miehen perhe hylkäävät naisen ja hänen omaisuutensa riistetään häneltä. Aviomiehen kuolema tai avioliiton purkautuminen ajaa naisen helposti köyhyyteen ja tilanteeseen, jossa hänen on myytävä itseään selviytyäkseen tai asuttava tai työskenneltävä olosuhteissa, joissa hän altistuu seksuaaliselle hyväksikäytölle ja väkivallalle. Kyseenalainen on lisäksi perinne, jonka mukaan leski siirtyy edesmenneen miehen veljen omistukseen, joskus polygamiseen perheeseen. Tätä seuraava seksuaalinen aktiivisuus on usein pakotettua ja suojaamatonta. Ihmisoikeusjulistuksen mukaan kaikilla ihmisillä, erityisesti tyttölapsilla ja naisilla, on oikeus suojeluun heidän terveydelleen vaarallisilta, perinteisiltä käytännöiltä.

Tyypillisimmin nainen saa tartunnan hiv-positiiviselta mieheltään tai kumppaniltaan. Naisiin kohdistuvan väkivallan estäminen on kuitenkin avainasemassa hiv-tartuntoja ehkäistäessä. Naisia ja tyttöjä raiskataan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi kotona, työpaikoilla, kouluissa, kaduilla, pakolaisleireillä, he ovat ihmiskaupan uhreja ja heitä pakotetaan prostituutioon ja heitä ympärileikataan ja pakkosterilisoidaan. Seksuaalinen väkivalta on lisäksi yleinen kidutuksen muoto. Hyväksikäyttöä tapahtuu paitsi tuntemattomien ohikulkijoiden myös perheenjäsenten, viranomaisten, sotilaiden ja aseellisten ryhmittymien toimesta. Useat hallitukset eivät edelleenkään tunnusta avioliiton sisällä tapahtunutta raiskausta rikokseksi. Tutkimusten mukaan tytön ensimmäinen yhdyntä on usein pakotettu. Raiskauksen uhrit eivät yleensä saa mitään korvausta eikä tekijöitä yritetäkään saattaa vastuuseen. Vain harvoin raiskauksen uhreille on tarjolla mahdollisuus altistuksen jälkeiseen hiv-infektion estolääkitykseen.

Valitettavasti syrjintä, stigmatisoituminen ja väkivallan kohtaaminen ovat arkipäivää monille hiv/aidsin kanssa eläville naisille. Näiden pelko estää heitä hakeutumasta hiv-testeihin, vaatimasta kondomin käyttöä ja kertomasta hiv-tartunnastaan kumppaneilleen. Terveydenhuoltojärjestelmät saattavat myös viljellä ennakkoluuloja ja syrjintää hiv-positiivisia kohtaan. Maissa, joissa terveydenhuolto sinnittelee kapasiteettinsa äärirajoilla, myös hiv-positiivisilta lapsilta saatetaan rutiininomaisesti estää pääsy perusterveydenhuollon pariin. Liian usein terveydenhuoltohenkilökunta tuomitsee hiv-positiivisen naisen raskauden ja painostaa aborttiin tai sterilisaatioon sen sijaan, että naiselle tarjottaisiin korkeatasoista hoitoa lapsen hiv-tartunnan ehkäisemiseksi. Naisten mahdollisuudet saada tietoa ja valitusta lisääntymisterveydestä ovat auttamattomasti riittämättömät, välillä jopa lain kieltämät, vaikka lisääntymisterveyteen liittyvä valistus on naisten hiv-tartuntojen ehkäisyn kulmakiviä ja lisäksi ihmisoikeus. Nuorilta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän tiedon ja palvelujen tarkoituksellinen epääminen aiheuttaa sukupuolitautien leviämistä, ei-toivottuja raskauksia ja vaarallisia abortteja.

Oikeus päättää naimisiinmenosta ja perhesuunnittelusta kuuluu ihmisoikeuksiin. Lapsiavioliitto heikentää tytön mahdollisuuksia kouluttautua ja hankkia tietoa muun muassa seksiin liittyvistä asioista ja työpaikoista. Tytöt ympäri maailman menevät naimisiin poikia nuorempina, ja jo hyvin nuoret tytöt päätyvät tilanteeseen, jossa heillä ei ole sananvaltaa avioliitossa ja paine aloittaa lasten hankinta kasvaa ja kondomin käyttö puolestaan vähenee. Lasten oikeuksien sopimus (The convection on the Rights of the Child) ei tarkasti määrittele aikaisinta laillista avioitumisikää, kuitenkin lukuisat muut sopimukset määrittelevät. Muun muassa Afrikan lasten oikeuksia käsittelevä julkilausuma periaatteessa (The African Charter on the Rigths and Welfare of the Child (1990)) kieltää alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien avioliitot ja kihlaukset.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on 10 miljoonia aids-orpoja tai aidsin sairastuneiden vanhempien kanssa asuvia lapsia. Useinkaan lapset eivät saa ansaitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa vaan he ovat menettäneet perintöoikeutensa ja joutuneet hakeutumaan vaaralliseen työhön, muun muassa prostituutioon, tai asumaan kaduille. Nämä lapset jättävät myös koulun kesken keskimääräistä useammin.

Vuonna 2006 YK ja maailman johtajat vannoivat kaikin tarpeellisin keinoin edistävänsä tavoitetta taata jokaiselle ihmiselle mahdollisuus tasokkaaseen ehkäisyohjelmaan, hoitoon ja tukiverkostoon vuoteen 2010 mennessä. Samassa yhteydessä todettiin, että ehdottoman oleellinen osa taistelua hiv/aids-pandemiaa vastaan on kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kokonaisvaltainen toteutuminen. Kuitenkin edelleen ihmisoikeuksien ajaminen jää usein palapelin puuttuvaksi osaksi aidsin vastaisessa kamppailussa, vaikka niiden toteutumisen turvaaminen on edellytys muun muassa riittävän korkeatasoisen hoidon takaamiseksi kaikille tarvitseville. Kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksenmukaisesti kaikilla ihmisillä on oikeus terveydenhuoltoon sekä turvallisiin ja hyväksyttyihin lääketieteen kehittämiin hoitomenetelmiin eikä kenenkään tulisi joutua hengenvaaraan seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän neuvonnan tai terveydenhoidon puutteen vuoksi. Perustavanlaatuisena oikeutena taustalla on jokaisen ihmisen oikeus elämään.

Miksi juuri Afrikka?

Hiv-infektion yleisyyteen Afrikassa vaikuttavat monet kulttuuriset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset asiat. Useilla afrikkalaisilla vastuullisen sukupuolikäyttäytymisen ja omaa terveyttä suojelevien valintojen tekemisen edellytykset ovat huonot. Tarpeeksi tietoa valintojen pohjaksi ei usein ole saatavilla. Perinteiset seksiin liittyvät kästykset ja roolit ja naisen puutteelliset oikeudet, väkivallasta puhumattakaan, eivät aina jätä yksilölle liikkumatilaa ja valinnan vapautta. Köyhyys vaikeuttaa tilannetta monin tavoin, vähentäen tiedon, kondomien ja terveyspalveluiden saatavuutta, ja jopa pakottamalla myymään valinnanvapauden viimeisetkin rippeet.

Kulttuurin suhtautuminen seksiin

Joissain Afrikan kulttuureissa seksi on tabu eikä siihen ja sukupuolitauteihin liittyvistä asioista keskustella avoimesti. Koska hiv leviää seksuaaliteitse, hiv-tartuntoihin liittyy leimaamista ja syrjintää niin oman perheen piirissä kuin työpaikalla ja kaikilla muillakin yhteiskunnan osa-alueilla. Seksin häpeällisyys ja tabuasema johtavat myös siihen, ettei asiallista tietoa seksistä ja siihen liittyvistä asioista ole saatavilla.

Toisissa kulttuureissa seksi on hyvinkin itsestäänselvä ja luonteva osa arkipäivää.Seksin harrastamista liian harvoin voidaan pitää jopa epäterveellisenä. Seksikumppaneiden runsaslukuisuus voi olla miehelle statuskysymys. Vaikka afrikkalaisilla ei elämänsä aikana olisikaan sen useampia partnereita, kuin vaikkapa eurooppalaisilla tai pohjois-amerikkalaisilla keskimäärin, ongelmallista on sukupuolitautien leviämistä tehostava useamman sukupuolisuhteen yhtäaikaisuus. Kaukana kotoa töissä käyvällä ja pitkiä aikoja poissa viipyvällä miehellä voi olla vaimo kotikylässä ja tyttöystävä työpaikan tuntumassa. Vaimolla puolestaan voi olla poikaystävä, joka astuu kuvioihin miehen ollessa töissä.

Stigma ja syrjintä

Hiv-positiivisuuteen ja aidsiin liittyy voimakas stigma eli kielteinen leima. Taudin tappavuus luo tietenkin pohjaa sen pelolle, mutta vielä suurempi merkitys on sillä, että hiv leviää seksin välityksellä. Myös tiedon puute ja taikauskoisuus vaikuttavat stigmaan: uskotaan, että aids on ansaittu tekemällä jotain pahaa, tai että se on noituuden tuote. Ajatus, että jotain pahaa tapahtuisi ilman syytä, tuntuu käsittämättömältä. Toisaalta tiedon vähyys luo perusteettomia pelkoja hiv-positiivisia kohtaan. Pienissä kylissä saatetaan uskoa, että hiv tarttuu hiv-positiivista katsomallakin.

Stigman avulla ihmiset myös etäännyttävät pelottavan taudin omasta elämästään: ajatellaan, että vain köyhät sairastuvat, tai vain seksityöntekijät sairastuvat, tai että itse ei voi sairastua, sillä on nuori, vahva ja terve. Siksi hiv-positiivisuus voi tulla suurena yllätyksenä, ja on sitäkin raskaampi käsitellä. Hiv-positiivinen ei ole pelkän viruksen infektoima, vaan saa päälleen myös ne omat negatiiviset ajatuksensa, joita liittää hiv:n kantajiin.

Hiv-positiivisuus voi johtaa syrjintään ja huonoon kohteluun joissain yhteisöissä, ja siksi ihmiset yrittävät salata sairastumisensa. He saattavat paljastuessaan esimerkiksi menettää työpaikkansa tai kasvonsa yhteisön silmissä ja heidän sukunsa tai puolisonsa voi hylätä heidät. Toisaalta kaikille ei käy niin, vaan suku ja puoliso voivat olla myös hiv-positiivisen ihmisen tukena.

Viruksen leviäminenkin tehostuu, kun ihmiset eivät uskalla käydä hiv-testissä, vaikka testausta olisi saatavilla, tai kertoa testin tuloksesta puolisolleen.

Nurinkurista on se, että vaikka joissain väestöissä hiv-prevalenssi nousee jopa 20 prosenttin, stigma säilyy vahvana. Vaikka kaikin yhteisön normein mitattuna kunnolliset ihmiset ja yhteiskunnan koulutetut ja vauraatkin kerrokset sairastuvat, hiv mielletään yhä likaiseksi, huonojen ihmisten sairaudeksi.

Terveydenhuoltohenkilökunnan vaitiolovelvollisuusrikkomuksia pelätään, ja aina kaikki eivät uskalla mennä testaukseen siinä pelossa, että mahdollinen positiivinen tulos kantautuu ulkopuolisten korviin. Terveydenhuoltojärjestelmä saattaa myös viljellä ennakkoluuloja ja syrjintää hiv-positiivisia kohtaan. Maiden terveydenhuollon sinnitellessä kapasiteettinsa äärirajoilla saatetaan myös hiv-positiivisilta lapsilta rutiininomaisesti estää pääsy perusterveydenhuollon pariin. Liian usein terveydenhuoltohenkilökunta tuomitsee hiv-positiivisen naisen raskauden ja painostaa aborttiin tai sterilisaatioon sen sijaan, että naiselle tarjottaisiin korkeatasoista hoitoa lapsen hiv-tartunnan ehkäisemiseksi.

Puutetta tiedosta

Afrikassa ihmisillä on usein puutteelliset tiedot siitä, miten hiv leviää, ja miten siltä voi suojautua. Seksin tabuasema pahentaa tätä ongelmaa, sillä joissain kulttuureissa varsinkin nuorten naisten tietoisuutta seksistä ja siihen liittyvistä asioista, kuten sukupuolitaudeista, ei pidetä soveliaana.

Vaikka aidsista olisikin kuultu, ei välttämättä tiedetä, että sen voi saada myös täysin terveen oloiselta, jopa lihavalta, ihmiseltä. Toisaalta täysin terveeksi itsensä tuntevat eivät osaa epäillä olevansa hiv:n kantajia.

Naisten mahdollisuudet saada tietoa ja valistusta lisääntymisterveydestä ovat auttamattomasti riittämättömät, välillä jopa lain kieltämät, vaikka lisääntymisterveyteen liittyvä valistus on naisten hiv-tartuntojen ehkäisyn kulmakiviä sekä lisäksi ihmisoikeus.

Sairautta voidaan joissain kulttuureissa myös pitää esimerkiksi esi-isiltä saatuna rangaistuksena. Toisen uskomuksen mukaan siitä paranee harrastamalla seksiä neitsyen kanssa, mikä taas altistaa hyvinkin pieniä lapsia raiskauksille ja samalla myös hi-virukselle.

Koulutus on avainasemassa tiedon lisääntymisessä, mutta valitettavasti hiv-epidemia on itse yksi tekijöistä, jotka vähentävät lasten pääsemistä kouluun.

Naisen asema ja oikeudet

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa valtaosa infektoituneista on naisia. Naisten suuri tautitaakka ei selity ainoastaan biologisilla tekijöillä vaan pääasiassa sosiaalisilla ja ihmisoikeuksiin liittyvillä syillä.

Erityisesti naisten ja tyttöjen osalta hiv-infektion riskiä lisäävät lukutaidottomuus, köyhyys, aseelliset konfliktitilanteet, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puute, läheisen kumppanin tai vieraan toimesta raiskatuksi tuleminen, useat seksipartnerit, ihmiskauppa, tyttöjen ympärileikkaus, prostituutio ja lapsiavioliitot.

Riskitekijät ovat kytköksissä naisten niin poliittisesti, sosiaalisesti, ekonomisesti kuin seksuaalisestikin alisteiseen asemaan, joka usein määräytyy laissa ja jota kulttuuri ja tavat syventävät.

Avioliitossa tapahtuvaa raiskausta ei useiden maiden lainsäädännönkään mukaan tunnusteta rikokseksi. Miehellä voi olla useita partnereita, ja miesten avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat usein hyväksyttyjä. Nainen saakin usein tartunnan hiv-positiiviselta mieheltään.

Afrikkalaisessa avioliitossa ei tavallisesti ole kyse kahden tasaveroisen kumppanuudesta. Hyvän vaimon ominaisuuksiin kuuluu tottelevaisuus miestään kohtaan. Naiset eivät halua leimautua huonoiksi vaimoiksi yhteisönsä silmissä. Parempi siis alistua miehensä tahtoon kuin riidellä ja ottaa se riski, että naapuriin kantautuvat kinastelun äänet leimaisivat naisen huonoksi vaimoksi.

Erään perinteen mukaan naispuolinen leski siirtyy edesmenneen miehen veljen omistukseen, joskus polygamiseen perheeseen. Tätä seuraava seksuaalinen aktiivisuus on usein pakotettua ja suojaamatonta.

Taloudellinen riippuvuus miehestä

Naisten taloudellinen asema Afrikassa on usein huono. Useissa maissa laki rajoittaa naisen mahdollisuuksia omistaa, periä tai myydä omaisuutta, ja heidän mahdollisuutensa koulutukseen, työntekoon, lainoihin ja avioeroon ovat heikot.

Epätasa-arvoisuus saattaa naisen taloudellisesti riippuvaiseksi miehestään, jolloin hänelle ei usein jää muuta vaihtoehtoa kuin alistua suhteeseen, jossa hän ei voi kieltäytyä seksistä kuin kuukautisten ja raskauden aikana tai vaatia miestään käyttämään kondomia.

Avioliitossa tapahtuvaa raiskausta ei useiden maiden lainsäädännönkään mukaan tunnusteta rikokseksi. Miehellä voi olla useita partnereita, ja miesten avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat usein hyväksyttyjä. Nainen saakin usein tartunnan hiv-positiiviselta mieheltään.

Aviomiehen kuolema voi johtaa siihen, että sekä naisen oma että miehen perhe hylkäävät naisen ja hänen omaisuutensa riistetään häneltä. Aviomiehen kuolema tai avioliiton purkautuminen ajaa naisen helposti köyhyyteen ja tilanteeseen, jossa hänen on myytävä itseään selviytyäkseen tai asuttava tai työskenneltävä olosuhteissa, joissa hän altistuu seksuaaliselle hyväksikäytölle ja väkivallalle.

Erään perinteen mukaan naispuolinen leski siirtyy edesmenneen miehen veljen omistukseen, joskus polygamiseen perheeseen. Tätä seuraava seksuaalinen aktiivisuus on usein pakotettua ja suojaamatonta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Naisia ja tyttöjä raiskataan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi kotona, työpaikoilla, kouluissa, kaduilla ja pakolaisleireillä. He joutuvat ihmiskaupan uhreiksi ja heitä pakotetaan prostituutioon.

Hyväksikäyttöön syyllistyy paitsi tuntemattomia ohikulkijoita, myös perheenjäseniä, viranomaisia, sotilaita ja aseellisia ryhmittymiä.

Raiskauksen uhrit eivät yleensä saa mitään korvausta eikä tekijöitä yritetäkään saattaa vastuuseen. Vain harvoin raiskauksen uhreille on tarjolla mahdollisuus altistuksen jälkeiseen hiv-infektion estolääkitykseen.

Tyttöjen ympärileikkaukset

Monissa Afrikan maissa elää yhä julma perinne tyttöjen ympärileikkauksesta. Yksi monista sen mukanaan tuomista terveyshaitoista on riski hiv:n tarttumisesta operoitavasta tytöstä toiseen likaisten veisten mukana tai myöhemmin sukupuoliyhteydessä, sillä sukupuolielinten vauriot altistavat tartunnoille.

Lapsiavioliitot

Eräs ongelmista on tyttöjen avioituminen jo lapsina. Oikeus päättää naimisiinmenosta ja perhesuunnittelusta kuuluu ihmisoikeuksiin. Lapsiavioliitto heikentää tytön mahdollisuuksia kouluttautua ja hankkia tietoa muun muassa seksiin liittyvistä asioista ja työpaikoista.

Tytöt ympäri maailman menevät naimisiin poikia nuorempina, ja jo hyvin nuoret tytöt päätyvät tilanteeseen, jossa heillä ei ole sananvaltaa avioliitossa ja paine aloittaa lasten hankinta kasvaa ja kondomin käyttö puolestaan vähenee.

Aikaisinta laillista avioitumisikää on yritetty määritellä lukuisin sopimuksin. Muun muassa Afrikan lasten oikeuksia käsittelevä julkilausuma periaatteessa (The African Charter on the Rigths and Welfare of the Child (1990)) kieltää alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien avioliitot ja kihlaukset.

Köyhyys lisää sairastumista

Köyhyys heikentää ihmisten mahdollisuuksia saada koulutusta ja tietoa hiv:sta ja muista terveysuhkista ja niiden välttämisestä. Kondomeja ei aina ole saatavilla, jos niitä osattaisiinkin käyttää.

Köyhälle hiv-tartunnan riski on sekin vain yksi ongelma monien muiden joukossa. Jos jokaisesta päivästä selviäminen on suuri ponnistus, vasta kymmenen vuoden päästä sairaaksi tekevältä virukselta suojautuminen ei ole päälimmäisenä mielessä.

Köyhyydessä elävät joutuvat usein turvautumaan seksiin taatakseen toimeentulonsa. Varsinaisen ammattimaisen prostituution lisäksi tapahtuu joskus, että tytöt ja naiset vaihtavat satunnaisesti seksiä ruokaan tai johonkin muuhun. Jotkut alkavat seurustelemaan, ja saavat siten miehen ostamaan heille uuden kännykän tai maksamaan koulumaksut.

Taloudellisesti miehestään riippuvainen, köyhä nainen ei voi jättää miestään, vaikka haluaisikin, esimerkiksi jos miehellä olisi muitakin sukupuolisuhteita.

Köyhällä ihmisellä on usein myös heikot mahdollisuudet saada kunnollista lääketieteellistä hoitoa. Hoitamattomat sukupuolitaudit ja sukuelintulehdukset nostavat hiv-tartunnan riskin moninkertaiseksi.

Monet aidsin etenemistä hidastavat lääkkeet ovat kalliita ja Afrikan maissa vain harvojen saatavilla.

Ihmisten liikkuminen

Sairauden leviämistä edistävät myös parantuneet kansainväliset ja maiden sisäiset yhteydet ja muuttoliike nopeasti kasvaviin kaupunkeihin, joissa hiv-tartunnat ovat yleisempiä kuin Afrikan maaseudulla. On tavallista, että ihmiset lähtevät maalaiskylistä kaupunkeihin töihin ja palaavat jossain vaiheessa elämäänsä takaisin kylään. Tämä edestakainen vaellus kuljettaa virusta maalaiskylien ja kaupungin välillä.

Ammateihin, jotka vievät miehet pois kotoaan pitkiksi ajoiksi, liittyy muuta väestöä korkeampi hiv:n esiintyvyys. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi rekkakuski ja sotilas. Toisaalta esimerkiksi Etelä-Afrikan kaivoksiin on houkuteltu työntekijöitä kaikista sen naapurimaista ja vielä kauempaankin. Nämä työntekijät ovat poissa kotoa vähintäänkin 1,5 vuotta kerrallaan.

Poissa kotoa vaimon luota houkutus avioliiton ulkopuolisiin seksisuhteisiin on suuri, ja tavallisesti maksullisen seksin tarjonta on runsasta. Rekkakuskien pysähdyspaikoilla on aina seksityöntekijöitä, jotka yrittävät saada asiakkaita. Ei ole tavatonta, että sotilaiden leiriä seurailee prostituoitujen leiri. Kaivostyöntekijöiden hostellia piirittävät prostituoidut, ja on tyypillistä, että kaukaa tulleella kaivostyöntekijällä on vakituinen suhde jonkun paikallisen naisen kanssa, jota hän auttaa taloudellisesti. Kaikkia näitä töitä yhdistää suhteellisen hyvä palkka, yhteisö ja ympäristö, jossa seksin ostamiseen ei juuri liity stigmaa, ja toisaalta poissaolo mahdollisen vakituisen seksikumppanin luota.

Esimerkiksi rekkakuskeilla ei välttämättä ole ollut tarpeeksi tietoa hivsta, jotta he olisivat osanneet olla varuillaan. Kaikilla taukopaikoilla ja Afrikan sydänmailla ei välttämättä ole kondomeja saatavilla. Kuitenkin merkittävää on myös ollut se, etteivät rekkamiehet halua muuttaa tapojaan.

Kaivostyölle, sotimiselle ja rekan kuljettamiselle on yhteistä myös työn raskaus ja vaarallisuus. Elämä on todennäköisesti lyhyt ja raskas, joten miksi olla huolissaan jostain niin epämääräisestä, kuin hiv? Parempi vain ottaa ilo irti ja harrastaa suojaamatonta seksiä niin monen kanssa kuin ehtii.

Nämä kaikki työntekijät liikkuvat alueelta toiselle: kaivostyöntekijät kotipaikkansa ja kaivoksen välillä, jopa maasta toiseen, sotilaat konfliktista toiseen, ja rekkakuskit ympäri mannerta. Kun ihmiset liikkuvat, liikkuu hivkin.

Konfliktit

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yleiset sodat ja konfliktit ovat lisänneet hiv-tartuntojaKonfliktitkin ajavat ihmisiä liikkeelle, jolloin virukselle syntyy tilaisuus liikkua ihmisjoukkojen mukana alueelta toiselle.

Konfliktit luovat terveydenhuollolle ja lääkkeiden jakelulle lisähaastetta, tosin jotkut kokeilut ARV-lääkkeiden jakamisesta konfliktialueilla ovat olleet onnistuneita.

Esimerkiksi hutujen ja tutsien väliseen sotaan Ruandassa ja Kongon sotaan liittyi myös raiskausten käyttäminen taistelumenetelmänä. Rutiininomaiset joukkoraiskaukset ovat ymmärrettävästi omiaan levittämään virusta.

Konfliktin aikana naiset ja tytöt voivat joutua vaihtamaan seksiä ruokaan, suojaan tai jonkun vyöhykkeen turvalliseen ylittämiseen.

Konfliktit myös vaikeuttavat köyhyydestä pääsemistä, mikä pidemmän päälle ja välillisesti altistaa yhteisöä hiv-epidemialle.

Hiv:n ja aidsin yhteiskunnalliset vaikutukset Afrikassa

Hiv:n ja aidsin vaikutukset Afrikassa ulottuvat yksittäisistä ihmisistä ja perheistä laajalti koko yhteiskuntaan. Aids kaataa sairasvuoteeseen ja tappaa yhteiskunnasta työikäisiä jäseniä, jolloin heidän tehtävänsä siirtyvät lasten ja vanhusten huolehdittaviksi tai jäävät tekemättä. kehitys hidastuu, ja hiv-epidemia ja yhteiskunnalliset epäkohdat ylläpitävät toisiaan.

Tuotanto

Aidsiin sairastuminen heikentää koko yhteiskuntaa, sairastuvathan siihen nimenomaan työikäiset ihmiset, jotka pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja hoitavat vanhukset ja lapset.

Maataloustyöntekijöiden sairastuminen vähentää ravinnon, etenkin työläiden kasvilajien sekä karjataloustuotteiden, tuotantoa. Yritysten kannattavuus kärsii, kun sairauspoissaolot lisääntyvät ja ammattitaitoisia työntekijöitä kuolee. Heidän mukanaan yhteiskunta menettää niin tietotaidon kuin työvoimankin.

Koulu

Koulutettujen opettajien lisääntyvät sairauspoissaolot ja kuolemat huonontavat koulutuksen laatua. Lasten koulunkäyntikin voi vaikeutua, sillä aikuisten sairastuessa perheen tulotaso laskee. Lapset joutuvat usein keskeyttämään koulunkäynnin huolehtiakseen sairastavista vanhemmistaan ja elättääkseen perhettään. Erityisesti tyttöjen koulunkäynti on silloin uhattuna.

Koulunkäynti olisi tärkeää, jotta lapset pystyisivät jatkossa suojaamaan itseään taudilta. Matala koulutustaso syventää naisten riippuvuutta miehistä ja heikentää heidän tietoisuuttaan omista oikeuksistaan ja kykyään pitää itsestään huolta.

Perheet

Perheen köyhtyminen heikentää lasten ravitsemusta, vähentää heidän vaatetukseensa ja perusterveydenhuoltoonsa käytettävissä olevia resursseja ja heidän mahdollisuuksiaan käydä koulua. Erityisesti tyttöjen koulunkäynti on vaarassa, kun rahaa ei ole kaikkien lasten koulunkäyntiin ja koska kotiin tarvitaan joku hoivaamaan sairaita vanhempia ja nuorempia lapsia.

Lasten työpanosta saatetaan tarvita myös perheen elättämiseen, jolloin koulunkäyntiin ei jää aikaa. Pahimmillaan lapset joutuvat elättämään itseään ja perhettään prostituutiolla, mikä altistaa heidät hiv:lle ja muille sukupuolitaudeille.

Monet lapset jäävät orvoiksi aidsin takia, sillä on tavallista, että molemmat vanhemmat ovat hiv-positiivisia. Perinteisesti suuressa osassa Afrikan yhteiskuntia orvoista huolehtiminen on hoidettu niin, että joku sukulainen ottaa hoteisiinsa orvoiksi jääneet lapset. Hiv-epidemian myötä tämä järjestelmä on kuitekin täysin ylikuormittunut, ja orvot ”ketjuuntuvat”. Orvot saattavat siirtyä useankin kerran uudelle sukulaiselle, kun entien huolenpitäjä menehtyy. Joka askeleella eteenpäin annettava lapsikatras kasvaa. Lopulta ei välttämättä ole enää ketään, joka ottaisi lapset hoitaakseen, ja jäljelle jää lasten muodostamia perheitä, joissa 13-vuotias pitää nuoremmistaan huolta.

Toisaalta on paljon isoäitejä, joilla on kymmenittäin lapsenlapsia hoidettavina, vaikka olisi jo heidän vuoronsa viettää rauhallisia vanhuuden päiviä. Nämä naiset ovat lopettaneet seksuaalisen aktiivisuutensa ennen epidemian villiintymistä, ja siten säästyneet tartunnalta, mutta heidän jälkeensä kokonainen sukupolvi on voinut menehtyä.

Sairastavien vanhempien lapset ja orvot joutuvat usein liian nuorina kantamaan suhteettoman suurta vastuuta ja asettumaan aikuisen rooliin huolehtiessaan itsestään ja sisaruksistaan.

Oravanpyörä

Köyhyys ja yhteiskunnalliset epäkohdat, kuten sukupuolten välinen epätasa-arvo, naisten puutteelliset seksuaalioikeudet, prostituutio ja muut ihmisoikeusloukkaukset, koulutuksen, tiedon ja ehkäisyvälineiden puute luovat edellytykset aids:n leviämiselle.

Aids heikentää yhteiskuntaa ja sen mahdollisuuksia vaurastumiseen, koulutukseen ja epäkohtien korjaamiseen. Aids kohtelee kovimmin köyhimpiä, syrjittyjä vähemmistöjä ja niitä, joiden oikeuksia poljetaan, mikä syventää heidän ahdinkoaan ja vaikeuttaa näin yhteiskunnan tasavertaistumista.

Hiv/aids ja terveyspalvelut

Hiv ja aids kuormittavat Afrikan muutenkin niukkoja terveyspalveluja. Ne mielletään vain yhdeksi ongelmaksi monien muiden terveysuhkien joukossa. Pulaa on niin lääkkeistä, teknisistä välineistä kuin terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksestakin.

Hiv ja aids lisäävät terveyspalvelujen tarvetta ja kuormittavat terveydenhuoltoa, jonka resurssit Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat muutenkin niukat.

Hi-virusinfektion eteneminen ja kehittyminen kohti aidsia heikentää ihmisen vastustuskykyä, mikä lisää sairastelua ja vaikeuttaa toipumista. Kun vähäisiä resursseja käytetään hiv:hen ja aidsiin liittyvien sairauksien hoitoon, ne riittävät entistä huonommin muihin terveyspalveluihin. Monissa maissa hiv ja aids on mielletty myös vain yhdeksi ongelmaksi monien muiden kansanterveydellisten uhkien joukossa.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana suurimmassa osassa Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioista talouskasvu on hidastunut, terveys- ja koulutuspalveluiden resurssit ovat vähentyneet, eikä esimerkiksi terveydenhuollon henkilökunnan koulutusta pystytä pitämään ajan tasalla. Pulaa on myös lääkkeistä ja teknisistä välineistä.

Terveydenhuollon työntekijöiden sairastuminen ja kuolemat verottavat palvelujen määrää ja laatua, ja jäljelle jääneillä on houkutus lähteä ulkomaille töihin työtaakan kasvaessa.

Hiv:n ja aidsin hoito

Hiv-lääkkeet hidastavat taudin etenemistä, pidentävät potilaiden elinikää ja parantavat heidän elämänlaatuaan sekä vähentävät uusia tartuntoja. Lääkkeet ovat kalliita, mutta niiden saatavuus kehitysmaissa on pyritty turvaamaan kansainvälisin sopimuksin. Kuitenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vain murto-osa tarvitsevista saa lääkitystä. Tautia ei osata parantaa, eikä sitä vastaan ole pystytty kehittämään rokotetta.

Hiv -lääkkeistä

Hiv-lääkityksen eli antiretroviraalilääkityksen tarkoituksena on hidastaa viruksen lisääntymistä elimistössä. Hi-virus tulee kuitenkin helposti vastustuskykyiseksi lääkkeille, jolloin niiden teho heikkenee ja virus pääsee infektoimaan lisää terveitä soluja. Tämän vuoksi infektion hoitoon käytetään yhdistelmälääkitystä, jonka avulla on pystytty hidastamaan taudin etenemistä ja pidentämään hiv-potilaiden elinikää ja parantamaan heidän elämänlaatuaan sekä vähentämään uusia tartuntoja. Kun veressä on vähemmän viruksia, tartunnat äidistä lapseen raskauden tai imetyksen aikana ja todennäköisesti myös muita teitä tapahtuvat tartunnat ovat epätodennäköisempiä kuin korkeilla viruspitoisuuksilla.

Hiv-tartunta heikentää vastustuskykyä, joten infektoituneet sairastuvat muita herkemmin ns. opportunistisiin sairauksiin, kuten tuberkuloosiin ja tiettyihin syöpiin, jotka taas vaativat oman lääkityksensä. Myös hiv –potilaan ravitsemuksella on tärkeä merkitys opportunististen sairauksien ennaltaehkäisyssä.

Vaikka hi–virusta ei pystytä lääkitykselläkään täysin poistamaan elimistöstä, voidaan antiretroviraalisella lääkityksellä hidastaa taudin etenemistä tehokkaasti.

Suomessa ja muissa länsimaissa hiv-lääkkeiden saatavuus ei ole ongelma. Hoito on kuitenkin kallista ja yhden hiv-potilaan vuosittainen lääkitys saattaa maksaa jopa 100 000 euroa. Potilas itse maksaa lääkkeistä vain pienen omavastuuosuuden.

Jos virus kehittää lääkeaineelle resistenssiä, on mahdollista siirtyä toiseen lääkkeeseen. Uusi lääkeaine on usein edellistä kalliimpi.

Lääkkeiden kallis hinta on ymmärrettävästi yksi syy siihen, että kehitysmaiden asukkaiden on vaikeaa saada lääkehoitoa. Uusien, vasta kehitettyjen lääkkeiden hinnat ovat huimia useimmiten juuri siksi, että lääkeaineen kehittäjä on patentoinut lääkeaineen, ja saa myydä sitä patentin voimassaoloajan yksinoikeudella ja siten sanella lääkkeen hinnan. Tällä pyritään varmistamaan, että uusien lääkkeiden kehittäminen olisi lääkeyhtiöille kannattavaa, vaikka uuden lääkkeen kehittäminen onkin valtavan kallista ja vie usein vuosikymmenen.

Antiretroviraalisten lääkkeiden saatavuutta on pyritty turvaamaan sopimuksin. Maailman kauppajärjestö WTO solmi vuonna 1995 kaikkia jäsenmaitaan sitovan TRIPS-sopimuksen (Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights) vahvistamaan maailmanlaajuista tekijänoikeussuojaa. Sopimus antoi kuitenkin köyhille maille mahdollisuuden pakkolisensointiin eli välttämättömien lääkkeiden valmistamiseen ilman patentinhaltijan suostumusta, mikäli maan kansanterveyden katsotaan olevan uhattuna.

Vuonna 2003 sopimusta muutettiin vielä niin, että maa voi tarvittaessa myös maahantuoda halvempaa rinnakkaisvalmistetta kansanterveydellisen kriisin uhatessa. Eräät maat ovatkin hankkineet sopimuksen turvin muun muassa uusia hiv-lääkkeitä.

Hiv-lääkkeiden saatavuus Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

Hiv-infektioiden hoitomahdollisuudet Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat erittäin rajalliset. Lääkkeiden saatavuus on huono ja vain noin 10 % (noin 2,1 miljoonaa ihmistä) lääkehoitoa tarvitsevista saa antiretroviraalista lääkitystä.

Vaikka TRIPS-sopimus antaa periaatteessa valtiolle mahdollisuuden hankkia halvempaa lääkettä patentista huolimatta, on lääkeaineen hankkiminen käytännössä erittäin monimutkaista. Lääkkeen pakkolisensointi edellyttää, että sekä lääkkeen myyjä että lääkettä ostava valtio hakevat lisenssiä.

Afrikassa lääkkeiden saatavuusongelmat koskevat myös monien hiv:n ja aidsin liitännäissairauksien hoitoon käytettäviä lääkkeitä: niistä on pulaa eikä toisaalta ihmisillä ole varaa ostaa niitä.

Vaikka lääkkeiden hinnat ovatkin laskeneet kehitysmaissa ja hiv-potilaan lääkitys maksaisi alle 300 euroa vuodessa, on Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa varattu valtion budjetissa vähemmän henkilöä kohden rahaa vuotuisiin terveysmenoihin.

Monissa Afrikan maissa on pulaa lääkäreistä ja sairaanhoitajista, eikä lääkehoidon seurantajärjestelmää ole. Monista maista puuttuu myös lääkkeiden saatavuuden kannalta tärkeä toimiva apteekkijärjestelmä.

Vaikka lääkkeitä olisikin tarjolla, eikä itse lääkkeiden hinta suoranaisesti olisi este, joskus matkustaminen kotikylästä lääkketä hakemaanvoi olla niin kallis, ettei perheillä ole rahaa siihen.

Hiv-lääkkeet eivät auta, jos ihminen on aliravittu. Ravitsemus on niin hiv-positiivisen kuin –negatiivisenkin ihmisen terveyden perusedellytys ja ruoka lääkkeitä halvempaa. Hiv-positiivisten henkilöiden kuntoa tuetaankin mm. ruoka-avulla.

WHO ja FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations) suosittavat runsasta energiansaantia, proteiineja, vitamiineja ja runsasta juomista yleiskunnon heikkenemisen ja aliravitsemuksen estämiseksi ja tartunnan saaneiden vastustuskyvyn, työkyvyn ja elämänlaadun parantamiseksi.

Hiv/aids ja kehitysyhteistyö

Hiv/aidsin vastaisiin ohjelmiin käytetty kehitysavustus on lisääntynyt runsaasti viime vuosina: vuosina 2001 – 2006 se lähes nelinkertaistui. Vuonna 2006 hiv/aidsin vastaiseen työhön käytettiin maailmanlaajuisesti yhteensä noin yhdeksän miljardia dollaria, joka on hieman alle 10 % kaikesta kehitysavusta.

Vaikka hiv/aidsin vastaiseen työhön käytetään vuosittain miljardeja dollareita, aina ei ole varmaa kuinka tehokasta tämä apu on. Monilla kehitysapua myöntävillä tahoilla on tiettyjä ehtoja avun myöntämiseen, mitkä voivat joskus jopa haitata avun perille menoa. Lisäksi samalla alueella voi toimia useita järjestöjä, jolloin toiminnan koordinointi on heikkoa.

Kansainväliset rahoittajat

Yksi tunnetuimmista kansainvälisistä toimijoista hivin vastaisessa työssä on "The Global Fund to Fight AIDS, Tuberculosis and Malaria", joka on perustettu koordinoimaan aidsin, tuberkuloosin ja malarian vastaisia projekteja. Global Fundilla ei itsellään ole omia projekteja, mutta se tukee muiden järjestöjen kehittämiä ja hallinnoimia kehitysyhteistyöprojekteja rahallisesti. Se toimii yhteistyössä hallitusten, kansalaisjärjestöjen, yksityissektorin ja kohdeyhteisöjen kanssa. Yli 60% järjestön myöntämästä rahoituksesta menee hiv/aidsin vastaiseen työhön. Vuoteen 2008 mennessä Global Fund on myöntänyt yhteensä yli 10 miljardia dollaria eri maissa toimiviin projekteihin, joista suurin osa on kohdistettu Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

PEPFAR (The United States President's Emergency Plan for AIDS Relief) on George W. Bushin vuonna 2003 perustama rahoitusohjelma hiv/aidsin vastaiseen työhön. Yhdysvallat onkin suurin yksittäinen rahoittaja hiv/aidsin vastaisessa työssä: vuonna 2003 PEPFAR-hankkeelle myönnettiin 15 miljardia dollaria seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Hanketta on kuitenkin kritisoitu muun muassa puutteellisesta raportoinnista ja tehottomista ohjelmista. On arvioitu, että hankkeen myöntämästä rahoituksesta vain keskimäärin 30 % menee paikallisiin hankkeisiin. Lisäksi Yhdysvaltoja on kritisoitu siitä, että sen rahoittamissa ohjelmissa seksistä pidättäytymistä pidetään vähintäänkin kondomin veroisena tartuntojen leviämisen estämismenetelmänä. Keväällä 2008 Yhdysvaltain hallitus päätti hankkeen jatkamisesta tulevaisuudessakin.

Kolmas merkittävä yksittäinen rahoittajataho on Maailmanpankki, joka on rahoittanut hiv/aids-ohjelmia 1980-luvun puolivälistä saakka. Vuonna 2000 se perusti laajan rahoitusohjelman (Multi-Country AIDS Program, MAP), jonka tarkoituksena on tehostaa ja nopeuttaa avustusten perille pääsyä. MAP keskittyy ainoastaan Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, mutta Maailmanpankki rahoittaa yksittäisiä hiv/aids-ohjelmia muuallakin maailmassa. Maailmanpankki on kuitenkin kolmesta suurimmasta rahoittajatahosta pienin: MAP-ohjelman kautta on kanavoitu vuoden 2000 jälkeen reilut kaksi miljardia dollaria. Maailmanpankin rahoitus voidaan antaa lahjoituksen tai lainan muodossa, riippuen jokaisen yksittäisen maan tilanteesta. Rahoituksen saamisen edellytyksenä on, että valtiolla on kansallinen hiv/aids-ohjelmia koordinoiva taho, jossa on edustusta niin yksityiseltä kuin julkiselta puoleltakin sekä kansalaisjärjestöistä. Lisäksi rahoituksen saamiselle on muitakin ehtoja, kuten esimerkiksi hyvä taloushallinto sekä selkeä kansallinen hiv/aids-strategia.

Näiden "kolmen suuren" ulkopuolella valtioilla ja kansalaisjärjestöillä voi olla yksittäisiä hiv/aids-projekteja, joita ne tukevat kehitysapuvaroin. Suomella on esimerkiksi kahdenvälistä yhteistyötä Mosambikin ja Sambian kanssa, lisäksi Suomen hallitus tukee monien järjestöjen hiv/aids-hankkeita kehitysmaissa, kuten esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin hanketta Etelä-Afrikassa.

Saavutetut tulokset

Vaikka hiv/aidsin vastaiseen työhön käytetty rahoitus on lisääntynyt dramaattisesti viime vuosina, rahoitus ei siltikään ole riittävää. UNAIDSin arvioiden mukaan vuonna 2006 hiv/aids-ohjelmissa oli noin kuuden miljardin dollarin rahoitusvaje. Toisaalta joillakin valtioilla on ollut vaikeuksia jättimäisten rahasummien käsittelyn kanssa. Esimerkiksi vuonna 2005 Ugandaan ja Etiopiaan suunnatut hiv/aids-varat ylittivät valtioiden koko terveydenhuoltosektorin budjetin.

Vuonna 2000 YK määritteli kahdeksan vuosituhattavoitetta (Millennium Development Goals), joiden tulisi ohjata kehitysyhteistyötä 2000-luvulla. Kuudennessa tavoitteessa todetaan muun muassa, että vuoteen 2015 mennessä hi-viruksen ja aidsin, malarian ja muiden merkittävien tautien leviäminen tulisi kääntää laskuun. Lisäksi tavoitteessa todetaan, että vuoteen 2010 mennessä kaikkien hiv-lääkitystä tarvitsevien tulisi sitä saada.

Vaikka paljon työtä on tehty vuosituhattavoitteiden puitteissa, on edelleen vaara, että niitä ei tulla saavuttamaan hiv/aidsin leviämisen osalta. YK:n arvioiden mukaan erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan ja Itä-Aasian osalta hi-viruksen leviämistä ei todennäköisesti kyetä estämään vuoteen 2015 mennessä, ja paikoin on tapahtunut jopa tilanteen huononemista. Uusien tartuntojen määrä erityisesti nuorten naisten keskuudessa on edelleen kasvussa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, vaikka aidsin esiintyvyys on tasaantunut. Toisaalta joukkoon mahtuu myös menestystarinoita, kuten Zimbabwe, Uganda ja Kenia ovat osoittaneet. Esimerkiksi Zimbabwessa raskaana olevien naisten hiv-prevalenssi on laskenut vuoden 2002 26 prosentista 18 prosenttiin vuonna 2006. Tartuntojen määrän saaminen laskuun edellyttää kuitenkin vankkaa yhteistyötä valtion ja ulkopuolisten rahoittajien kesken, sekä poliittista tahtoa epidemian taltuttamiseksi.

Linkkejä lisätietoa etsiville

YK:n hiv/aids-ohjelma
YK:n kehitysohjelma
The Global Fund to Fight AIDS, Tuberculosis and Malaria, kolmen tuhoisan sairauden torjumiseksi toimiva rahasto
Britannialainen, hiv/aids-työtä maailmanlaajuisesti tekevä järjestö
Ulkoministeriön kehitysviestintäsivusto
Yhdysvaltalainen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch

Lähteet

Mikä on hiv? Mitä on aids?, Hi-virustartunta, Tartunnan lähteet, Hiv-infektion kulku

www.aids.org
www.aidstukikeskus.fi
www.ktl.fi
www.vaestoliitto.fi
www.terveyskirjasto.fi

Hiv:n ja aidsin levinneisyys maailmassa ja Suomessa

Aids Afrikassa. Tietopaketti hiv/aids-tilanteesta. Väestötietosarja 12. Väestöliitto. Helsinki 2005
www.global.finland.fi
www.ktl.fi
www.unaids.org

Hiv/aids ja ihmisoikeudet

UK Aids and Human Rights Project
Women, HIV/AIDS and human rights
Human Rights Watch: HIV/AIDS and Human Rights
www.kepa.fi
www.unaids.org
www.vaestoliitto.fi

Miksi juuri Afrikka?

www.unaids.org
www.undp.org
www.global.finland.fi
Nolan S: 28 Stories of Aids in Africa. Portobello Books ltd 2008
http://www.nature.com/news/2008/081001/full/news.2008.1143.html
Aids Afrikassa. Tietopaketti hiv/aids-tilanteesta. Väestötietosarja 12. Väestöliitto. Helsinki 2005

Hiv:n ja aidsin yhteiskunnalliset vaikutukset Afrikassa

www.avert.org
www.unaids.org
Riikka Shemeikan luennot ”Hiv/aids kehitys- ja sukupuolikysymyksenä

Hiv/aids ja terveyspalvelut

Aids Afrikassa. Tietopaketti hiv/aids-tilanteesta. Väestötietosarja 12. Väestöliitto. Helsinki 2005

Hiv:n ja aidsin hoito

www.aids.org
www.kepa.fi
www.nam.fi
www.unaids.org
Aids Afrikassa. Tietopaketti hiv/aids-tilanteesta. Väestötietosarja 12. Väestöliitto. Helsinki 2005

Kehitysyhteistyö

www.unaids.org
www.cgdev.org
www.un.org/millenniumgoals/
www.mdgs.un.org/unds/mdg/default.aspx
www.mdgmonitor.org
www.undp.org/mdg
www.theglobalfund.org/en/
www.pepfar.gov
www.worldbank.org
www.kepa.fi