KEHY 14.-15.4.
14.-15.4.2012 järjestetään perinteinen kehitysyhteistyöviikonloppu lääketieteen opiskelijoille. Koulutus järjestetään Helsingissä Lääkäritalolla. Tällä kertaa aiheena on “Ihmisoikeudet ja terveys”. Tavoitteena on nimen mukaisesti käsitellä ihmisoikeuksia terveydenhuollon ammattilaisen näkökulmasta ja kouluttaa opiskelijoita aihepiireistä, joihin ei normaalin opetussuunnitelman raamien sisällä törmää. Tänä vuonna koulutukseen kutsutaan lääketieteen lisäksi myös muiden alojen opiskelijoita.
Tapahtuma on kaksipäiväinen ja alkaa lauantaina n. klo 9:30 sekä loppuu sunnuntaina klo 15 aikoihin. Luennoitsijoita on tällä hetkellä kiinnitettynä aiheista; naisiin kohdistuva väkivalta, ihmiskauppa, psykiatrinen potilas ja ihmisoikeudet sekä lasten kaltoinkohtelu. Näihin aiheisiin pohjautuu myös lauantaille kaavailtu pienryhmätyöskentely, jonka aihepiirin osallistujat saavat valita oman mielenkiinnon mukaan.
Ohjelma koostuu luennoista, workshopeista sekä pienryhmätyöskentelystä.
Luennoitsijoiden ja järjestäjien esittely.
Ohjeet paikan päälle pääsemiseksi.
Ohjeet matkalaskua varten.
Virallinen ilmoittautuminen on päättynyt. Peruutuspaikkoja voi kysellä npo (ät) fimsic.org tai gh (ät) fimsic.org